6.1.2014

Ensimmäisen päivän tunnelmia

Tässä alkaa kohta ensimmäinen Superdieettipäivä kääntyä illan puolelle. Ruokailuista jäljellä enää iltapala. Tänään oon saanu tosi hyvin aikataulutettua ruokailut, onhan ollukin vapaapäivä! Saa nähä miten huomenna töissä tää ottaa tuulta purjeisiin. Pitää eväät lounaalle ja iltapäivän välipalalle ottaa ainaki mukaan. (Jos nyt töihin huomenna kykenen!)

Ruoat on maistunu tosi hyvin, oon syöny sekä täytettyä paprikaa ja kesäkurpitsaa lisukkeiden kera. Oli herkkua. Oon kyllä tyytyväinen tän hetkiseen ruokavalioon. Sen avulla saan kyllä kasviksia syötyä TOSI paljon. Vettä on tullu juotua melkein jo riittävä määrä. Sekin on sujunu helposti, kun oon pitänyt litran pulloo kokoajan vierellä. Huomenna töihin juomapullo mukaan myös pöydälle muistuttamaan veden saanista.

Tosiaan oon vielä tänään ollu kipeenä, enkä mitään suurempia treenejä uskallautunut tekemään. En kuitenkaan malttanu enää maata sohvan pohjalla, niin otin koiran hihnan päähän ja lähettiin pienelle lenkille. Tuleepahan edes aerobista tehtyä.  Varmaan huominen tulee vielä leputeltua rankemmasta treenistä, ettei vaan ota takapakkia tää olotila, mutta heti kunhan vaan olo kohenee niin ei kun treenit pyörimään! :)


4 kommenttia:

  1. Hei mistä löydän tuohon täytettyyn paprikaan ohjeen? Löytyykö SD sivuilta?
    Mä tein ekan treenin ja huh huh... hengissä ollaan. ;) Vielä yks ateria ja iltapala. Taitaa uni tuli heti kun sänkyyn pääsen!

    VastaaPoista
  2. Ohje löytyy mun päästä ;) Täytteenä siis ihan vaan sallittu määrä raejuustoo + naudan jauhelihaa. Ei muuta :) Kesäkurpitsat täytin samallalailla.

    Mulla olo tällä hetkellä vaikuttaa ainaki ihan hyvälle, että jos huomenna samanlainen, niin pääsen iteki testailee treeniä! Teetkö koti- vai salitreenejä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä teen kotitreenejä. Entä sä?

      Poista
    2. Kunha tästä paranen, ni tarkotus olis alotella kotitreeneillä ja sit jossai vaiheessa salillakin. Huono vaan tossa salitreenissä, kun ei mun salilta löydy kaikkia laitteita. PItäs selvitellä vaihtoehtoset liikkeet niille :)

      Poista